Kipu, jota ei voi parantaa.

Se sattuu. 

Huomata miten paljon menetettyään on tyytynyt siihen. 

Oppinut päästämään ihmiset pois elämästä.

Uskomaan siihen ettei asioita ole tarkoitettu menemään kuten haluaisi.
Olen tyytyväinen elämääni.
Elän sitä itselleni.
Ehkä jopa itsekkäästi.

Mutta,
Olen vaurioitunut.

Pelokas ja suojamuurin takana hyvin herkkä. 

Vihainen ja katkeroitunut
Tottunut pettymään.

Yksin syystä.

Kaksin halusta.

Kuitenkin tietäen että paluu pahaan tulee aina.

Sekaisin sadusta johon ei usko. 

Tietoinen pelosta, joka ei katoa.

Vammautunut tavalla jonka pelkää jättävän vielä onnettomaksi. 

Niin vaikea selittää mitä päässään tuntee, kun ei aina itsekään ymmärrä.
Kulkemassa paikassa, johon ei ole karttaa.

Siellä käyneet, eivät ikinä ole välittäneet tarpeeksi. 

Tehdäkseen kartan.

Käydäkseen siellä uudestaan. 

Ehkä se on jotain niin rumaa katsoa, ettei sinne enää halua toistamiseen.
Sydämeni.

Voiko tälläiselle todistaa, ettei ole syytä pelkoon.

Voiko tälläisen saada vielä tuntemaan.

Voiko tälläinen vielä tehdä jonkun onnelliseksi tavalla, joka pysyy?

Haluanko edes todisteita, kun pelko on niin syvällä.
Suostunko vielä tuntemaan, kun tuntematta on niin paljon helpompi olla.
Suostunko tekemään niin paljon toisen eteen, että toinen olisi onnellinen.
Ilman että jälleen kerran kadotan itseni jollain tapaa?