Pieces of my heart

Osa elämääni. Osa sydäntäni.

Rakastan teitä.

Olette ajatuksissani.

Tunnette minut tavalla, jolla vain harva minut tuntee. 

Olette minulle siskoja, ilman verisiteitä.

Kun hymyilette, minuakin hymyilyttää

Kun nauratte, tiedän ettette naura minulle, vaan nauramme yhdessä.

Kun itkette, olen lähellänne, halaan ja pyyhin kyyneleenne.

Jos en voi olla paikalla, niin ajatuksissani olen luonanne. 

Tiedän teistä asioita, joita ette edes kerro ääneen.

Näen ne teistä sanoja käyttämättäkin.

Huonoinakin hetkinänne, minä näen teissä hyvää.

Olette minulle pahimmillannekin arvokkaita.

Vaikka olisin teille vihainen, en voisi teitä siltikään unohtaa.

Ja vaikka olisitte kuinka rikki, en antaisi yhdenkään murenan teistä hävitä.

Jokaisen ahdistuksenne, jokaisen surunne, jokaisen elämäänne varjostavan asian, 

jokaisen niistä haluaisin kantaa puolestanne.

Ja ellen tietäisi vahvuuttanne, ellen näkisi voimaa joka teissä on, 

minä kantaisin ne puolestanne. 

Mutta

Te olette voimakkaita

Te olette kauniita

Te olette vahvoja

Joten olen vain läsnä ja autan kantamisessa.

Koska 

jokaikinen päivä kun luulette, ettette selviä,

jokaikinen hetki kun kaikki tuntuu kaatuvan, 

minä tiedän että pystytte siihen. 

Ja kerron sen uudestaan ja uudestaan, kunnes muistatte sen taas.

Toistan sitä niin kauan, että löydätte sen taas. 

Vahvuuden jota ei voi kaataa. 

Kauneuden, jota ei rumentaa. 

Voiman millä jaksatte yhä uudestaan.

Sitä ystävyys on.

Ja kun yksi auttaa toista, se on jo yhteensä kaksi. 

Joka on jo tuplasti vahvempi. <3

Aika nousta sohvalta, aika ryhtyä toimeen

Istun olohuoneen matolla. Juuri venyttelyn lopettaneena, fiilistelen kotijumpan tuntoja kropassa. Reidet, takapuoli ja vatsa tärisevät. Tunnen tehneeni. Tämän päivän kipu, on huomisen päivän voimaa, niin sanovat. Olen taas vauhdissa... Ja helvetin onnellinen.

Joka toinen päivä lenkille, joka päivä vatsoja ja kun huvitusta vielä päälle riittää niin mahtavaksi tueksi ja oppaaksi osottautuneen fitness harrastajan blogissaan näyttämiä kotitreenejä. Vettä pitäisi juoda paljon enemmän ja syödä pienempiä annoksia. Innostus katossa. Josko tänä kesänä kunto olisi viime kesää parempi :)

Olen hetkeksi taas täysin hullaantunut liikkumaan. Haastan itseäni ja vartaloani lähes päivittäin. Ja se tunne, joka minut valtaa lopetettuani... Se on kuin huumetta. Joka päivä tunnen itseni hieman paremmin voivaksi. Nautin hieman aroista lihaksista, jotka kertovat minun tehneenkin jotain.

Kipujen ja huononvoinnin takia, haluni olla kunnossa on voimistunut. Todellisuus siitä että on oikeasti rapakunnossa, on kova ja tuntuu pahalle. Mutta se ruokkii nykyistä voimakasta inspiraatiotani, tulla kuntoon ja näyttää hyvältä. Toivottavasti pitkään.

Teetä, liian suuri villapaita ja villasukat. Tuttu ja turvallinen koti ja sohvannurkka. Hassuja juttuja hassun tyypin kaa, joka päivä toisensa jälkeen saa mut hymyileen ja nauraan. Kenties vihdoinkin joku, joka pystyy tekeen mut onnelliseks, sillä tavalla mitä tähän mennessä olen turhaan etsinyt. Tai vain jotain jolle hymyillä tulevaisuudessa muistellen. Aika näyttää ja aikaa aion tällä kertaa itselleni antaakin.

Rakennan itseäni, johon olla täysin tyytyväinen. Vielä enemmän kuin jo olen. Koska ei voi olla me, ellei osaa olla minä. <3

Terapiahetki itselleni

Ystävän kaa sovittu haasteprojekti toi sen tunteen taas. Se tunne kun pitää heittää jotain rentoo niskaan, läpät korville ja painuu musiikin alkaessa radalle. Tuntee rytmin veressään ja antaa jalkojen viedä eteenpäin.

Ulkona on aivan täydellinen sää käydä purkaan energiapiikin verran oloaan. Tiellä on kermavaahtokerros lunta, lumi sataa hiljalleen alas tarttuen takin kankaaseen. Ilma on viileä, just ja just pakkasen puolella, ei kuitenkaan kylmä. Pimeys kietoo seudun vaippaansa ja musiikin tunkiessa tajuntaan jalat alkaa viedä eteenpäin. Tien reunaa pitkin alan laittaan jalkaa toisen eteen ja tunnen miten lihakset lämpiää. Hölkkään kunnes keuhkoissa tuntuu, sitten pakotan itseni vielä juoksemaan kunnes raja tulee vastaan. Rauhoitun kävelemään kunnes henki kulkee taas rauhallisesti ja aloitan alusta. Tunnen jaloissa sipinän kun lihakset työskentelee ja hiki nousee pintaan.

Miten sitä sais itsestään useemmin aikaseks lähtee liikkeelle. Et se jäis tavaks, eikä tulis aina skipattua jollain "maailman parhaalla tekosyyllä" päivän liikunta-annosta. Kun kuitenkin aina liikkumisen jälkeen huomaa olonsa erityisen hyväksi.

Kylä on autio. Katuvalojen kohdilla lumisade näkyy selvemmin. Iho tuntuu kostealta, kun lumihiutaleet sulaa kasvoille. Posket punoittavat. Ajatukset harhailee seuraavan päivän työpäivästä ikuisuus unelmiin ja pysyviks jääneisiin arpiin. Ajatusten lentoo on turha pysäyttää. Tää on terapiaa mulle. Niinkuin myös kirjottaminen.

Viimeinen ylämäki vielä. Ja koti lähestyy. Loppuspurtti ja saavun kotiovelle. Suorinta tietä kuumaan suihkuun. Istun suihkun lattialle ja nautin... Lihakset tykyttää ja rentoutuu. Lämmintä päälle, teetä kuppi ja sohvan nurkkaan käpertyminen.

Ulkona sataa vieläkin lunta. Ajatukset kulkeutuu tutkiskelemaan sisintäni. Huomaan siellä pienen kipinän, lämpöisiä ajatuksia... Hymyn kare nousee, kuin itsekseen kasvoilleni katsoessani ulos. Loppujen lopuksi, hyvin pienet asiat voivat olla elämässä niitä kaikista parhaita...

Uskallus olla heikko

Mun on sanottava tää ääneen. Pelottaa.
On pakko sylkästä se pikasesti ulos ja jäädä varmisteleen, että huomasko joku?
Etten mä oiskaan aina se vahva, se helvetin vahva ja pikkasen kusipää. Se joka nauraa ja vääntää aroistakin asioista vitsiä. Tääkin ihminen voi huonosti, on heikko ja tarvitsee muita. Eikä kestä aina ihan mitä tahansa. En pysty oleen aina vahvin. Ja sen myöntäminen mulle itselle on helvetin iso kynnys. Haluisin vaan auttaa kaikkia. Kaikki jotka merkitsee mulle, pitäis saada pelastettuu kaikilta suruilta ja murheiltaan, mutta en pysty siihen. Se riittämättömyyden tunne syö mua joskus. Koska edelleenkin haluaisin olla viel enemmän kuin olen.

Tiedän ettei kukaan meistä oo täydellinen. Mikään tässä paska maailmassa ei oikeastaan ole kohdallaan. Koska meitä on täällä muutama muukin. Vitun monta muuttujaa matkalla, jotka voi kääntää tän kaiken ihan ympäri.

Mulla on moni asia hyvin tänään. Oon nauranut itteni kipeeks oikeesti helvetin rakkaiden ja tärkeiden ystävien seurassa ja yöksi hipsii viereen yksi joka tekee mulle pelottavan hyvää. Joku joka pitää kiinni tavalla, joka tekee olon turvalliseks, ei ahdistuneeks. Joku, joka oikeesti on sisältään niin kaunis, että en tunne itseäni sisältä enää niin rumaksi ja rikkinäiseksi. Ahdistus kaikkee muuttumatonta kohtaan helpottaa hetkeks taas.

Sielu lepää kun on tärkeitä ihmisii ympärillä ja uusia tulee. Ikävä kyllä myös vanhoja menee. En oo kuitenkaan yksin. Silti oon helvetin usein yksinäinen. Rakastan mulle tärkeitä ihmisiä koko kaikenlaista kärsineellä sydämelläni. Ja silti huomaan ajattelevani välillä et merkkaako mikään mitään täällä.

Mä pelkään. En olla heikko, en enää, vaan sitä ettei kukaan otakaan kiinni ku mä putoon. Koska tiedän jo että elämä on täynnä alamäkiä ja ylämäkiä vuoroon. Pelkään vaan et vaik kuinka yritän olla tukena ja turvana ihmisille, rakastaa, välittää ja olla läsnä, niin omaan elämään eksyessäni ja sinne pudotessani, kukaan ei ottaskaan kiinni. Kukaan ei huomaiskaan kun mulla on hätä ja paha olla. Et huomaisinkin olevani yksin tuhoni keskellä. Koska oikeesti, jotkut päivät tuntuu heti aamusta siltä, etten edes haluais nousta. Vaikka nykyään useimmiten onneks haluankin.

Mutta tuntuu, että niin moni asia mussa on muuttunut ja muuttuu koko ajan. Et hirmu moni asia vaatis multa jotain, mitä en osaa antaa. Et oon jollain tapaa eksyny tänne, enkä enää tiedä kuka oon vaikka toisaalta tunnen itseni niin täydellisesti.

Oon vuokralla mun kehossa, asunnon maksan ruokapalkalla.
Maali rapisee seinät lohkeilee, kuka korjaa.
Kun kadulla kysytään multa mikä vuosi, mä en oo varma.
Kysykää niiltä jotka tietävät, mistä tulevat.
Jos mä oon oikee, miks kadulla mun läpi kävellään?
Jos oon oikee, miksen muista omaa nimeänikään.
Kai mä hengitän.

Sannin biisistä löydän itseni. Jotkut päivät tuntuu siltä et ei oo olemassa omassa elämässään. Ettei enää tiedäkkään niin varmasti kuka on ja mitä haluaa. Onneks voin palautua tähän elämään menemällä niitten ihmisten lähelle, joita rakastan.

Ehkä tähänkin kaikkeen joskus löytyy joku kartta. Tai suunta mihin haluaa kulkee selkeesti, ettei aina miettis aamulla et mihin ihmeeseen sitä päänsä vielä työntää ennenkun oppii olemaan. Tai sit ei löydy, mut sitä oppii navigoimaan edes jotenkin terveesti täällä hullunmyllyssä. Ja oleen joku päivä aamusta lähtien pelkäämättä niin helvetisti asioita, joita ei oikeestaan voi ikinä muuttaa mitenkään. Ehkä joku päivä oon löytänyt jonkun, joka navigoi mun kanssa kaiken tän läpi.

En vieläkään maahan jää..

Päivästä toiseen toisten satutettavana
Päivästä toiseen rikki sisältä ja pelko rakennettuna sisään.
Päivästä toiseen usko koetuksella ja varjot häilymässä rinnalla.

Jokainen päivä vie mua. Elämä vetää mua pintaan ja syvyyksiin, kuin leikkien hengelläni.
Jokainen mutka tiessä, jokainen kulma jonne pitäisi kurkistaa, ahdistaa mua niin etten kykene hengittään.
Silti kaiken sotkun keskellä en voi kun hymyillä.
Koska tiedän että tältäkään reunalta ei voi pudota, niin että se tappaisi.
Vaikka putoaisin, mä selviäisin. Koska mä haluan selvitä.
Koska mä en anna millekään muulle vaihtoehtoja, kuin selviämiselle.

Tänä päivänä elän jälleen reunalla, mutta ylpeästi.
Olen vaikea nainen, jopa jossain määrin vaarallinen. Koska olen tietoinen itsestäni.
Olen tietoinen siitä, mitä haluan elämältäni.  Olen itsenäinen ja tarpeeksi vahva selvitäkseni mistä vain.
Olen valmis rakkaitten eteen mihin vain. Valmis luopumaan hengestäni rakkaitteni hyväksi.
Olen valmis heittäytymään. Uskallan olla juuri se joka minusta on kasvanut.
Olen minä. Avoimesti ja herkästi, vaikeasti ja vahvasti.

Elämä antaa, elämä ottaa.
Se sattuu ja saattaa pudottaa.
Mutta se ei voi kaataa mua, ei pysyvästi vieläkään.

Tule ja rakasta.
Ota ja vie.
Kokeile onneasi.
Mutta varo.
Koska pelatessasi peliäsi, saatat huomata hävinneesi.
On turha vihata pelaajaa, jos ei osaa pelata.

Kun heität minut nurkkaan käytettynä, naurat heikkoudelleni.
Mutta kun ymmärrät minkälaisen vahvuuden heikkouksistani saan rakennettua,
huomaat olevasi se, joka menettää.

Fool me once, shame on you;
Fool me twice shame on me.