Välillä istun alas uudessa kodissani ja pohdin olenko jotenkin päästäni vajaa. Olen asunut kymmenessä asunnossa 25-vuotisen elämäni aikana, joista niin harva on tuntunut kuitenkaan kodilta. Olen mennyt elämässäni välillä juoksuvauhtia, välillä on konttaaminenkin ollut liian nopea tahti. Kaikkine pelkoineni, huomaan kuitenkin tehneeni sen taas. Rakastuneeni. Ja ennenkuin mittariin ehtii tulla 26-vuotta täyteen, osoitteeni vaihtuu 11. asuntoon ja valtaan jälleen uuden kunnan Pirkanmaalta. Astelen elämäni kolmanteen avoliittoon pää pystyssä. Hymy huulilla ja sydämessä.
Joskus olen kuullut sanonnan, että kolmas kerta todensanoo ja siltä kyllä tuntuukin nykyään. Huomaan että mitä enemmän tavarat löytävät paikkansa, sitä enemmän tämä paikka tuntuu kodilta. En uskonut tuntevani tätä tunnetta näin pian. En ylipäätään tiennyt voivani vielä tuntea näin paljon kaiken sen jälkeen mitä olen jo läpi käynyt. Joskus erehdyin ajattelemaan, etten yksinkertaisesti osaa rakastaa itseäni saati muita. Ja yhden ihmisen väliintulolla, koko maailmani on kääntynyt ympäri.
Täysin uskomattomalla tavalla huomaan rakkaani löytäneen minut kaikkien kuorieni alta ja tunnen oloni vapaammaksi kuin aikoihin. Vaikka kuinka pitkä päivä olisi yrittäjällä takana, silti kotiin tullessaan saan suukon ja minulta kysytään päivästäni. Eihän minulle täällä kummallisia tapahdu, mutta se tunne kun toista kiinnostaa, toinen välittää ja näyttää sen päivittäin, sitä tuntee olonsa maailman kauneimmaksi ja rakastetuimmaksi ihmiseksi. Sosiaalisenmedian kautta on helppo hehkuttaa onneaan ja saada katkeria katseita ja kommentteja. En kuitenkaan välitä, jos nämä murheen kryynit oikeasti näkisivät miten minua kohdellaan, rakastetaan ja pidetään hyvänä, heidän kateutensa katkeralla suolalla sulatettaisiin Suomen tiet kauttaaltaan. Koska niin hyvin minulla asiat nyt ovat. Tilanteeni on matalimmista alhoistaan noussut niin pilviin, että herään välillä itsekin nipistämään itseäni että voiko tämä kaikki olla totta. Koska olen niin onnellinen, että vastaisin "tahdon" vaikka tällä siunaamaan sekunnilla kosintaan. Sitä tietää kun se kolahtaa, se on kun joku vetäisi vastapalloon kakkosnelosella, paitsi että tuntuu uskomattoman hyvältä ;) Olen löytänyt paikkani. Tähän elämään minä haluan jäädä <3
Työttömänä yrittäjän vaimona tulee vietettyä paljon aikaa kodissamme itsekseni. Vaikka välillä tuntuu että kellon ympäri venyvät työpäivät ovat armottoman pitkiä olla yksin, niin olen jo oppinut siihen ja siitä on tullut arkea. Toisaalta olen jopa nauttinut ajasta laittaa kotia meille, etenkin kun kaikki kodin muutokset tuntuvat saavan toiselta vain kehuja. Ja huomaan herättäneeni sisäisen kokkinikin taas. Lähes päivittäin olen tehnyt työn raskaan raatajalle ruuan valmiiksi kun välillä naamaa myöten musta mekaanikko kömpii uupuneena kotiin. Ruuan päälle hetki herkkää yhdessä oloa toistemme lähellä ja herra mekaanikko on jo valmista kauraa vällyjen väliin. Mutta se ei ole paha asia, onhan meillä aikaa. Vaikka mikään aika kanssasi ei tunnu riittävän, niin aloitetaan nyt vaikka ikuisuudesta, näin aluksi <3
Etsin uutterasti töitä, en ole kotona makaavaa elätettävää tyyppiä, mutta työmarkkinat ovat Suomessa kovin kummalliset. Työtä on tarjolla paljon, mutta kokemusta vaaditaan lähes aina. Alaa vaihtavalle hoitajalle se tuo haasteita työnhakuun. Koen kuitenkin oman kasaantuvan työttömyys stressini ohella palavaa halua olla toiselle avuksi ja koitan pienillä asioilla helpottaa yrittäjän heittelevää elämää, ainakin niin että kotio on pitkänkin päivän jälkeen miellyttävää tulla. Onhan se stressaavaa olla kotona kun toisella on enemmän töitä kun vuorokaudessa riittää tunnit. Mutta toivon että se tilanne muuttuu pian ja koitan olla avuksi sen mitä pystyn. Pienikin apu, kun saa suuren kiitoksen, ei ole mitään niin ihanaa kuin tuntea voivansa auttaa toista.
Tie on pitkä ja jokseenkin varmasti vielä kivinenkin, mutta tiedän että toisiamme tukemalla se on meille lastenleikkiä. Murheet saattavat saada meidät vuorotellen polvilleenkin, mutta tiedän että olemme toistemme tukena vaikeinakin hetkinä. Ja oli elämä kuinka epävarmaa, sekavaa tai murheellista, toivon ettähän tietää että joku ajattelee taukoamatta häntä ja hyvää hänelle. Kun työpäivä tänään päättyy, kotona odottaa jälleen työnraskaanraatajaa lämmin syli ja monta suudelmaa. Koska tätä aito rakkaus on, sitä että mikään hyvä ei ole riittävän hyvää sille jota rakastaa. Mikään vaara ei ole niin pelottava etteikö sitä voittaisi vain päästääkseen rakkaansa luo takaisin. <3
