Vapaus vai vankila?

Istuin miettimään elämääni viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Kuinka paljon asioita siihen aikaan on mahtunut. Kuinka erilaisiin tilanteisiin elämä on minua heitellyt. Kymmenessä vuodessa olen käynyt läpi niin paljon asioita, etten enää ole millään tapaa sama ihminen kuin ennen. Niin paljon pahaa ja myös hyvää on mahtunut noihin aikuistumisen kriittisiin vuosiin. Ja nyt huomaan tietäväni suurimmaksi osaksi mitä elämältäni haluan, mutta sen takia taidan olla juuri nyt niin käsittämättömän yksin elämässäni. En tyydy vähään ja olen vaikea pitää tyytyväisenä, koska pelkään usein pahinta ja oletan kaiken pahan palaavan elämääni. Ikävöin paljon asioita, mutta olen niin paljon onnellisempi ilman niitä. Kuitenkin kaiken varjopuolena on se, että olen elämässäni yksinäisempi kuin vuosiin.

Olen kaukana elämäntilanteeni vuoksi kaikista. Kaipaan elämääni herättelyä, ihmissuhteita, säpinää ja elämisen tunnetta. Kuitenkin olen vaikeasti lähestyttävä ja epävarma luomaan ihmissuhteita. Kaipaan jo omaa kotia, perhettä ja rauhaa, mutta en ole sitä saanut. En pysty elämään villiä sinkkuutta, kun sydämeni kaipaa vain pysyvää sitoutumista. En ole samalla tasolla kuin perheelliset tuttuni, koska minä en perhettä ole saanut. Olen kaukana kaikista ja siellä kaukaisuudessa huomaan huutavani ihmisten pariin, kenenkään kuulematta.

Olen pahoillani, että elämäni teki minusta tälläisen. Ja olen surullinen, koska tiedän että yksin oleminen voi jatkua pitkäänkin. Olen kuitenkin ehjä. Edes jollain tapaa. Olisi aika opetella elämään yksin, olemaan minä ja kiinnittyä elämäänsä nyt. Aika oppia olemaan onnellinen.

Anna mä nyt kerrankin selitän

Joka ei ole vielä minä

sen on mahdotonta olla me.

Se ei voi kiintyä toiseen

kun se ei ole kiintynyt itseensä.

Se ei voi käsittää suuria ympyröitä,

kun se sekoaa pienissäkin.

Sitä pitää lähestyä sen omilla ehdoilla.

Kaikki muu pelästyttää ja suistaa sen raiteiltaan

Kun se vihdoin sanoo nimensä ja minä

se on saavutus ja semmoisenaan vaikea läksy.

Se toistelee nimeään ja innostuu siitä

sen pitää saada tottua olemaan joku.

Ei se muuten opi näkemään joitakin ja muita.

On aika kiintyä itseensä ja kyetä olemaan onnellinen siinä elämässä, minkä itselleen on rakentanut. Mutta mikä on sen hinta ja kuinka vaikeaa siitä tulee? En tiedä, mutta onko minulla muita mahdollisuuksia.

Hei sinä, joka pystyt tekemään minut lopuksi elämääni onnelliseksi, olemaan luonani ja rakastamaan minua vioistani huolimatta, olen täällä. Olen yksin ja haluaisin tavata sinut pian. Tule ja vie minut mukanasi maailman ääriin, kunhan teet minusta onnellisen. Olen kyllästynyt olemaan surullinen ja onneton elämässäni.