Olen niin monen kokemuksen kautta totaalisen kyllästynyt miehiin. En luota miehiin, en usko heidän kauniisiin sanakäänteisiinsä ja useimmiten haluan satuttaa heitä, kuten he satuttavat naisiaan. Minulla on kova kuori miesten suhteen ja on niin pieni määrä miespuolisia, jotka pääsevät sen kuoren läpi, että niitä ei kannata edes alkaa laskea.
Olen kyllästynyt kipuun ja väärinymmärtämiseen. Olen kyllästynyt hukassa olemisen tunteeseen ja luottamukseni murentamiseen. Haluan tunkea koko kipinän purkkiin ja haudata purkin syvälle maahan. En halua että kukaan tietää missä se on, en halua että kukaan löytää sitä enää ja saa avaimet sieluuni.
Sieluni on synkkä ilman sitä, mutta olen liian rikki ollakseni kenenkään vuoksi enää heikko. Olen liian tottunut pettymään, antaakseni itsestäni enää kenellekään mitään.
Tunteetonta ja kylmää. Kylmäkiskoisen akan toimintaa. Mutta ainoa mitä haluan enää miehille antaa. Seksiä? Ehkä joskus. Tunteita? Et ole saamassa.
Friends with benefits kuulostaa hyvältä. Miespuolisia kavereita minulla on useampikin, heidän kanssaan hengailen mielelläni. Mutta jos joku alkaa tunnustaa rakkauttaan niin saa olla kävelevä ihme, ennenkuin alan itsestäni päästämään irti mitään. Kipinä on kadotettu!
Ei enää. Minun onneni on mennyt minulta jo sivusuun liian usein. Enempää en enää kestä. Olen itsekin varmasti rikkonut paljon asioita ja varmasti suhteitakin, mutta en voi niille enää mitään. Ne ovat mennyttä ja vaikka katuisin asioita kuinka, niitä en pysty muuttamaan.
On aika jatkaa elämäänsä, käyttämättä aikaa katumiseen. Aika etsiä toivoa, yrittää saada se heräämään, että voisi joskus olla täydellisen onnellinen elämässään. Eikä aina niin pirun yksin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.