Lupaan olla sun..

Huomaatko kuinka hämärä laskeutuu? Ilma on raikas, mutta ei lähelläkään kylmää, kun otan lapsen rattaisiin ja alan astella keskustan talojen ohi. Hiekka rahisee kenkien alla kun tasaisen vauhdikkaasti työnnän rattaita matkaan. Koulun kentällä on jalkapallo reenit, lasten äänet kuuluvat tielle selkeästi. Moottoripyörä tulee vastaan, ei ole niin hieno kun omalla miehellä. Joku rasittuneen näköinen mies laahustaa kohti kantakuppilaa, elämä tuntuu vieneen häneltä kaiken, tekee mieli lohduttaa tai kenties vähän potkaista eteenpäin elämässään. Koiria vastaan tuli melkein kymmenen, oltiin iltapisu aikaan liikkeellä. 

Suunnistan tielle, jota olen ajanut kerran, kävellyt en kertaakaan. Tie on kovin hiekkainen, kun hiekoitushiekkoja ei ole putsattu vielä. Tuoksuu jo keväälle, mutta lupailivat vielä takatalvea. Ei jaksaisi enää kylmää ja ainaista palelua. Onneksi kotona odottaa joku jonka ajattelukin jo lämmittää. 

Askelta toisen eteen. Käännyn tieltä toiselle, polulta toiselle. En oikeastaan edes tiedä missä olen. Katselen haaveillen omakotitaloja matkan varrella. Olisi kiva asua jo sellaisessa, mutta aikaa sen toteutumiseen menee vielä... Hiki nousee pintaan kun työntää valtavaa mäkeä rattaita ylös, jaloissa tuntuu pientä tykytystä kun lihakset työskentelevä. Olo on kevyt, paino pudonnut jo melkein parikymmentä kiloa. Mieli on myös hämmästyttävän kevyt kun on saanut niin monta lastia niskaltaan pois. Olen onnellinen vaikka stressiä on edelleen paljon. Olo on erikoinen. Voiko samaan aikaan olla kaikesta vihainen ja rakastaa kaikkea? Mielessä pyörii muittenkin murheet kuin omat, ja koitan saada pelastettua jälleen koko maailmaa vaikka omankin järjestäminen on usein kovin vaikeaa. Kumpa kaikki kääntyisi parhain päin.

Maisemat vaihtuvat kävellessäni, jaloissa tuntee että tekee. Se tuntuu hyvälle. Tietää saavansa jotain aikaan. Taidan pitää tästä seudusta. Tästä voisi oikeasti rakentaa kodin. Onhan sydämeni jo täällä, peruuttamattomasti. Radiosta vahingossa kuultu laulu iski sanoillaan suoraan sydämeen.

Lupaan olla sun, 

kun päivä kääntyy iltaan, 

kun pöly laskeutuu ja ollaan ihan hiljaa. 

Lupaan olla sun 

ja sanoo senkin ääneen, 

ei tuu tarpeeks sanottuu.

Pöly on laskeutunut, ilta alkaa hämärtyä. 

Huomaan löytäneeni takaisin tutuille teille ja olevani jo melkein kotona. Ilma viilenee illan tullen. Iho menee kananlihalle. Aika päästä kotiin kuumaan suihkuun ja ehkä kainalopaikalleen, jos viitsii pyytää. Jos toinen kerkiää. Hellyyttä ei voi koskaan saada liikaa. Sitä vain liian harvoin tulee pyydettyä. Ja varmaan liian harvoin myös tulee annettua.