Aurinko on lämmin.
Tuuli on kylmä.
Kesä tekee tuloaan vihdoinkin.
Moottoripyörät pärisevät hallin pihassa, kun appiukon pyörä on vihdoin korjattu. Ajokilometrejä pyörän kyydissä on kertynyt muutamassa kuukaudessa enemmän kuin tähän astisen 24-vuotisen taipaleeni aikana.
Se vapauden ja vauhdin tunne pyörän selässä, miehestä kiinni pitäen, tekee minut villiksi.
Sisäinen villikissa naukuu tyytyväisyyttään ja kehrää moottorin kanssa kilpaa kun tuuli humisee.
Eilinen oli omituinen päivä.
Aamulla en meinannut jaksaa nousta sängystä.
Tuntui kuin joku olisi jättänyt suuren kiven järkäleen rinnan päälle. Puristi ja ahdisti.
Koko päivä meni puoli valveilla, ajatukset päässä pyörien ja eksymisen tunteen alla.
Kun mies ja lapset tulivat kotiin, hulina purki jonkun esteen ja kyynel nousi silmään.
Mies ihmetteli mikä minun tuli. Sanoin etten tiedä. Tuli vain sellainen olo että maailma on kaatunut niskaan, väsymys on niin suuri henkisesti ja fyysisesti, etten enää pysty kantamaan sitä. Itku tuli. Minut vedettiin lujasti rintaa vasten ja tyynnytettiin. Välillä meistä kaikista tuntuu samalta. Kyllä se siitä. Käskettiin levätä. Rakastettiin. Tuli parempi olo kun kukaan ei nauranut tai ivannut, vaan joku sanoi oikeita sanoja, piti kiinni ja huolehti. Vaikka maailma joskus kaataa kaiken niskaan, niin oikean ihmisen kun löytää niin maailman suurimmatkin möröt saa kaadettua ja ajettua pois rakkauden sanoilla.
Sinut minä haluan.
Kaikkine hyvine ja huonoine puolinesi.
Vaikka usein kinaammekin asioista ja tiuskimme.
Vaikka olet usein niin mies, että koko naiseuteni kuohuu raivossa.
Silti haluan sinut.
Koska juuri sinä teet täydellisellä epätäydellisyydelläsi minusta onnellisen.
Onnellisen tavalla, johon kukaan muu elämässäni ei ole vielä kyennyt.
Epätäydellisen täydellinen rakkaus.
 |
| Sydän sydäntä vasten. <3 |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.